Energia tulevaisuudessa -tilaisuus, Pohjola-Norden 14.5.2014

Hyvät kuulijat,

Suomen energiapolitiikka perustui vuosikymmeniä energian matalan hinnan ja saatavuuden varmistamiseen. Energiajärjestelmämme on kehittynyt aikana, jolloin päästöt tai vaihtotasekysymykset eivät olleet energiapolitiikan kriteerejä.

Pitkällä aikavälillä energiapolitiikkamme tulee tähdätä hiilineutraaliin yhteiskuntaan. Suomen on jatkossakin toimittava kansainvälisen uskottavan ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi, EU:n puitteissa. Samalla on kuitenkin muistettava, että hiilivuoto ei ole palvelus ilmastolle, EU:lle eikä Suomelle. Ehkäpä paras ilmastoteko on kehittää täällä puhtaita tuotantotapoja sekä energiatehokkuusratkaisuja ja viedä nämä ratkaisut maailman kaikkiin kolkkiin.

Olivat EU:n 2030-tavoitteet loppujen lopuksi mitä tahansa, kilpajuoksu kestävämmän energiajärjestelmän puolesta jatkuu. EU:n energiapoliittiseen keskusteluun on viime aikoina tullut entistä vahvemmin mukaan myös energiaomavaraisuuden parantaminen.

Päästövähennyksiin liittyvän päätavoitteen lisäksi energian tuleekin tulevaisuudessa olla mahdollisuuksien mukaan kotimaista – ja toki kustannustehokasta. Kustannustehokkuus johtaa sekä teollisuudelle että kuluttajille halpoihin hintoihin. Kotimaisuus parantaa energiahuoltovarmuutta sekä kauppatasettamme. Suomi käytti vuonna 2012 jopa 8,5 miljardia euroa, yli 4% BKT:sta kuluttaessaan ulkomailta tuotuja energiatuotteita. Tuontia on noin kaksi kolmasosaa kokonaisenergiankulutuksestamme. Jos energia voidaan tuonnin sijaan tuottaa kotimaassa suurin piirtein samoin kustannuksin ja pienemmin päästöin, miksemme työllistäisi Suomessa?

Kolmen tavoitteen – vähäpäästöisyyden, kustannustehokkuuden ja kotimaisuuden – saavuttamiseksi Suomen energia nojaa tulevaisuudessa toivottavasti entistä enemmän seuraaviin: biomassaan, laajaan energiapalettiin, energiatehokkuuteen, älykkäisiin energiajärjestelmiin ja korkeaan teknologiaan.

Kuten edustaja Pekkarinen äsken puheessaan viittasi, viime aikoina Suomen energiantuotanto on kulkenut tahtomattamme väärään suuntaan, kohti tuotua kivihiiltä. Tämä johtuu päästöoikeuksien alhaisesta hinnasta, jolloin kivihiili on halpaa. Päästöoikeuden alhainen hinta taas johtuu globaalista taantumasta ja liuskekaasubuumista. Tilanne on kuitenkin väliaikainen. Onneksi päästökauppamekanismia ollaan kehittämässä. Voimme myös tukea haketta ja turvetta tuki-vero –ratkaisuilla sen aikaa, kun päästöoikeuden hinta on alhainen.

Suomen energiapolitiikkaan nyt ja tulevaisuudessa kuuluvat tiiviisti uusiutuvien energiamuotojen lisääminen. Vuodelle 2020 tähtäämme 38 % osuuteen ja tuo tavoite on täyttymässä. Uusiutuvan energian lisäämistä suunniteltaessa ei kuitenkaan saa unohtaa tervettä ja kriittistä tarkastelua. Viime aikoina on nimittäin havahduttu siihen, että kaikki uusiutuva energia ei nimittäin olekaan niin ympäristöystävällistä kuin on oletettu. Toiset uusiutuvan energian muodot ovat toivottavampia kuin toiset.

Ympäristöministeriömme uuden katsauksen mukaan uusiutuvan energian ympäristövaikutukset vaihtelevat huomattavasti. Katsauksen laatineen tutkijaryhmän mukaan tärkeintä on saada kattavaa ja vertailukelpoista tutkimustietoa. Sitä pitää saada koko elinkaaren aikaisista vaikutuksista.

Esimerkiksi metsäbiomassa on ilmastoystävällisintä silloin, kun käytetään muun metsäteollisuuden tähteenä syntyvää haketta eikä puita kaadeta varsinaiseen energiakäyttöön. Energiakasvien viljelyssä käytetyt lannoitteet rehevöittävät vesistöjä. Biokaasun tuotannon vaikutukset taas riippuvat käytetystä raaka-aineesta. Pienimmät päästöt ovat jätepohjaisilla raaka-aineilla. Esimerkiksi monivuotinen nurmi on vähäpäästöinen raaka-aine.

Kaikki uusiutuvat energiamuodot eivät siis ole yhtä hyviä ympäristön kannalta. Myös niiden taloudellinen kannattavuus vaihtelee. Vaikka todennäköisesti Suomi tarvitsee niistä lähes jokaista, voi eteen tulla myös valintatilanteita varsinkin kun mietitään, mihin julkista tukea suunnataan. Tällöin tulee käyttää tervettä järkeä. Suurin kasvupotentiaali Suomessa lienee metsäbiomassalla, jolla jo nyt tuotetaan noin neljännes kokonaisenergiankulutuksestamme, mutta jota voidaan edelleen lisätä. Tästä onkin kohtuullisen suuri kansallinen konsensus.

Eräs Suomen suurimmista energiakysymyksistä on turve. Aiheesta tullaan varmasti käymään laaja keskustelu lähivuosina. Turvetta kohtaan tunnettu epäluulo on mmärrettävää. Aikanaan aiheutettiin merkittäviä vesistötuhoja. Turve aiheuttaa myös lähes kivihiilen verran kasvihuonepäästöjä. Oikealla polttotekniikalla, yhdistettynä hakkeeseen turpeen nettopäästöt ovat kuitenkin pienemmät kuin kivihiilen, kun otetaan huomioon suon ominaispäästöt. Turve on lisäksi hitaasti uusiutuva energiamuoto, toisin kuin kivihiili. Kehittyvä tekniikka vähentää paikallisia ympäristöhaittoja ja vesistöpäästöjä. Suomessa on valtavat määrät jo valmiiksi luonnonarvonsa menettäneitä soita. Näiden ottaminen turvekäyttöön ei uhkaisi merkittäviä luonnonarvoja. Turpeen käyttö parantaisi energiaomavaraisuutta ja sillä olisi suuret aluetaloudelliset merkitykset. Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä turpeen käytön huomattavaa lisäämistä on harkittava vakavasti. Käytännön keinot tähän olisivat turveveron laskeminen ja luvituksen ongelmien ratkaiseminen, mikä onkin tällä hetkellä käynnissä. Miksi emme työllistäisi Suomessa sen sijaan, poltamme tuotua kivihiiltä, jossa päästöt ovat kaiken lisäksi suuremmat? Tämänhetkisestä tavoitteesta eli kolmanneksen vähennyksestä 23 terawattitunnin lähtötasosta vuoteen 2025 mennessä kannattaa todennäköisesti luopua.

Tuulivoimalle asetetut kuuden ja yhdeksän terawattitunnin tavoitteet vuosiin 2020 ja 2025 mennessä tullaan todennäköisesti saavuttamaan. Tuulivoimassa on kuitenkin vaikeaa nähdä niin suurta potentiaalia, että se mullistaisi energiajärjestelmäämme. Sen rakentaminen on yksinkertaisesti taloudellisesti kannattamatonta ilman merkittävää julkista tukea, ja lisäksi sen tuotantotasot vaihtelevat kirjaimellisesti tuulen mukana, mikä luo haasteita.

Tuulivoiman myötä säätövoimamme tarve kasvaa jonkin verran. Tähän lisätarpeeseen on varauduttava, varsinkin, jos säätövoima Ruotsista ja Norjasta kallistuu. Vesivoima on parasta säätövoimaa: markkinaehtoista ja päästötöntä. Vesivoimassa on vielä jonkun verran hyödyntämätöntä potentiaalia. Vesivoiman lisärakentamisesta puhuttaessa tulee muistaa, että menneistä vuosikymmenistä vesivoima on kehittynyt paljon – ei pelkästään energiateknisesti vaan ympäristönsuojelun näkökulmasta. Esimerkiksi kalateitä osataan nykyään rakentaa aivan eri tavalla kuin 1950-luvulla. Vesivoimayhtiöt ovatkin ymmärtäneet, että kaikkien tulevien projektien tulee ottaa tärkeät luontoarvot tiukasti huomioon. Myös kalastus-, metsästys-, poronhoito- ja virkistysasiat tulee ottaa huomioon, ja yhtiöt ovatkin hienosti ymmärtäneet myös tämän. Nykytilanteessa vesilaki sekä tavanomainen YVA-menettely ja luvitus riittävät turvaamaan ympäristöarvot jo rakennetuissa vesistöissä, vaikka koskiensuojelulakia muutettaisiinkin. Vesivoiman ympäristökysymykset tulee kuitenkin käsitellä tarkasti ja asianmukaisesti jokaisen hankkeen kohdalla erikseen.

Energian perusratkaisumme eivät muutu nopeasti. Suomi tarvinnee jatkossakin paljon ydinvoimaa. Kokonaisenergiankulutuksen noin viidenneksen ja sähköntuotannon noin neljänneksen osuuksia ei ole realistista korvata millään muulla. Päinvastoin, Suomeen mahtuisi vielä ydinvoimaa. Niin kauan kuin tuomme jopa viidenneksen sähköstämme, on ydinvoima päästötön ja kustannustehokas vaihtoehto. Rakentaminen toteutuu markkinaehtoisesti, ilman yhteiskunnan tukia. Ydinvoiman lisärakentamisen tarvetta on epäilty sähkönkulutusarvioihin vedoten, mutta jos yksityiset sijoittajat uskovat hankkeisiin, miksi valtion pitäisi kieltää investointi, jos ympäristö- ja turvallisuuskysymykset ovat kunnossa? Loviisan voimaloiden korvausluvat toisivat Suomeen miljardien investoinnit ja modernisoisivat myös voimaloiden turvallisuuden. Miksei Suomi voisi olla aikanaan myös sähkön nettoviejä, jos sähkö tuotetaan täällä vähäpäästöisemmin kuin naapurimaissa?

Suomen tulee tietenkin jatkossakin kulkea ydinturvallisuuden kärjessä. Säteilyturvakeskuksemme on maankuulu osaamisestaan. Eikö tätä ja muuta alan osaamista voisi yrittää tuotteistaa ja myydä muiden maiden käyttöön? Myös alan muuta teknologista kehitystä tulee seurata tarkkaan. Esimerkiksi Norjassa ja monissa muissa maissa tehtävä torium-tutkimus on hyvin mielenkiintoista. Toriumia voitaisiin siis käyttää uraanin sijaan monissa ydinvoimaloissa.  Torium on uraania turvallisempaa ja sen puoliintumisaika on huomattavasti lyhyempi, mikä saattaisi vähentää ydinvoimaloiden ympäristöriskejä ja siten vastustusta. Myös muualla ydinturvallisuuden saralla voidaan saavuttaa huomattavia teknologisia edistysaskelia, esimerkiksi tietotekniikan kehittyessä edelleen.

Suomen energiatulevaisuuteen kuuluu varmasti sekalainen joukko erilaisia energiantuotantomuotoja, joilla tuotetaan melko pieni osuus kokonaiskulutuksesta. Energiaa voidaan tehdä esimerkiksi lannasta, jätteistä ja ruohosta. Energiajärjestelmämme tulee olla riittävän joustava, jotta pystymme hyödyntämään jokaisen tuotetun kilowattitunnin. Esimerkiksi sähköverkkoon liittymisen tulee olla joustavaa eikä vaatia tolkutonta byrokratiaa tai liittymismaksua.

Energiajärjestelmämme tulee olla jatkossa niin joustava, että se sallii nopeankin sopeutumisen uusiin teknologioihin. Kuka tietää, milloin esimerkiksi aalto- tai aurinkoenergiassa tapahtuu jokin tekninen läpimurto? Aurinkoenergiassa näemme jo ympäri maailmaa erittäin lupaavia hankkeita. Esimerkiksi maalattavia aurinkopaneeleja
kehitetään kovaa tahtia.

Erityisesti sähkönjakelujärjestelmää tulee kehittää. Avainasemassa ovat älykkäät sähköverkot. Tällä hetkellä Suomessa on eräs maailman kehittyneimmistä sähkönkulutuksen seurantajärjestelmistä. Reaaliaikaisen seurannan ympärille on mahdollista luoda runsain määrin erilaisia energiatehokkuusratkaisuja jotka hyödyttävät niin kuluttajaa kuin kansallista energiajärjestelmää.

Siirtokapasiteettiyhteyksiä Norjaan ja Ruotsiin tulee kehittää. Markkinat vailla pullonkauloja ovat kaikkien etu. Hyötyä on mahdollisuus saavuttaa myös siirtoverkkotekniikkaan investoimalla. Sähkönsiirron hävikki saattaa olla jopa seitsemän prosenttia, mikä Suomessa voi tarkoittaa yli kuutta terawattituntia, eli suunnilleen yhtä paljon, kuin kaiken tuulivoiman tuotantotavoite on vuodelle 2020. Esimerkkejä kehittyneemmästä tekniikasta on, kuten esimerkiksi HVDC-tasavirtatekniikkaa.

Energiapolitiikassa ja -keskustelussa ei saa keskittyä vain energiantuotantoon ja -jakeluun. Varsinkin täällä pohjoisessa vähintään yhtä tärkeä rooli on energiatehokkuudella. On arvioitu, että vuoteen 2020 mennessä sähkön käytön tehokkuutta olisi mahdollista parantaa jopa 15 TWh eli 18 % vuoden 2012 kulutuksesta ja primäärienergian käyttöä jopa huimat 52 TWh eli 14 % vuoden 2012 kulutuksesta. Säästö olisi saavutettavissa remonteilla ja uuden teknologian käyttöönotolla kiinteistöissä ja teollisuudessa. Pelkästään rakennusten energiatehokkuutta parantamalla päästäisiin merkittäviin tuloksiin. Rakennusten osuus energian loppukäytöstä vuonna 2007 oli 38 %. Karkeahkon arvion mukaan rakennusten osuus sähkön kulutuksesta vuonna 2012 oli n. 50 %. Arvion mukaan vuoden 2010 asuin- ja palvelurakennuskannan energiankulutus putoaa 91 terawattitunnin kulutuksesta alle 50:een terawattitunnin kulutustasoon vuonna 2050. Kulutusta pudottavat rakennustekniset energiansäästötoimenpiteet, lämmitystapamuutokset sekä poistuma. Esimerkiksi älykkäät lämmitysjärjestelmät ovat tekemässä tuloaan. Pelkillä korjaustoimenpiteillä on mahdollista saada energian säästöä aikaan vuoden 2010 rakennuskannassa vuoteen 2050 mennessä lähes 20 % eli noin 10 terawattituntia. Luvut ovat huimia, mutta eivät tule itsestään, vaan vaativat määrätietoisia energiatehokkuustoimia. Näiden toimien tulee olla luovia. Esimerkiksi rakennuksen välittömän läheisyyden lisäksi kauempana tapahtuva, rakennukseen laskennallisesti liitetty pienimuotoinen uusiutuva energiantuotanto tulee voida laskea rakennuksen energiatehokkuuden hyväksi.

Myös liikenteen energiankulutuksen vähentämisellä ja muuttamalla kohti vähäpäästöisempiä polttoaineita on suuri merkitys energiajärjestelmämme tulevaisuudelle. Liikennehän vie noin kuudesosan kokonaisenergiankulutuksestamme. Liikenteessä Suomella on lähivuosina edessä suuria ratkaisuja. Autokantamme on vanhaa ja se uusiutuu hitaasti muun muassa korkeiden verojen vuoksi. Väestöntiheytemme on matala, eikä ainakaan näköpiirissä olevilla rakenteilla kasva kovin nopeasti. Tämä ei mahdollista joukkoliikenteen kehittämistä kovin laajassa mittakaavassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Sama taitaa päteä sähköautoiluun ja esimerkiksi jaettuihin autoihin. Auki on, mitkä uusiutuvat polttoaineet valikoituvat tai valitaan niin keskeiseksi, että jakeluverkko kannattaa rakentaa. Jakeluverkon puuttuminenhan on merkittävä este polttoaineen muuttumiselle. Kuka tämän valinnan lopulta tekee: markkinat eli autonvalmistajat, kaupungit vai valtio? Mahdollisuuksia lienevät ainakin kaasu, sähkö, vety ja biopolttonesteet. Jälkimmäisiä voidaan käyttää nykyisellä jakeluverkolla, joten ehkä ne ovat todennäköisin vaihtoehto.

Energiapolitiikka on aina myös elinkeinopolitiikkaa. Pelkästään omaa energiantuotantoamme kotimaistamalla eräiden arvioiden mukaan 2030 mennessä Suomeen olisi mahdollista luoda yhteensä 50 000 uutta työpaikkaa. Tämän lisäksi Suomen tulisi olla energiateknologian ja energiatehokkuusratkaisujen myyjä. Ilmastovaikutuksemme on todennäköisesti suurin silloin, kun myymme ilmastoystävällisiä ratkaisuja muualle. Esimerkiksi Neste Oilin biodiesel on mullistava innovaatio. Samoin esimerkiksi energiatehokkuudessa olemme maailman kärkikastia.

Hyvät kuulijat,

Energiapolitiikassamme on tapahduttava asennemuutos. Meidän tulee määrätietoisesti puskea kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Samalla tulee kuitenkin tehdä ratkaisuja, jotka edistävät nimenomaan kotimaista energiantuotantoa. Energiatehokkuuteen on panostettava uudella tavalla, luovasti. Oman energiajärjestelmän kehittämisessä syntyneet teknologiat ja ratkaisut on osattava kaupallistaa ja viedä maailmalle. Loppujen lopuksi tavoitteena pitää olla kestävä energiajärjestelmä koko maailmalle.