(Julkaistu Karjala-lehdessä maaliskuussa 2015)

Viime viikolla vietettiin Kalevalan ja karjalaisuuden päivää, jota myös suomalaisen kulttuurin päiväksi nykyään kutsutaan. Karjala-talossa pidetyssä juhlassa erityisen vaikutuksen minuun teki etnomusikologi Karoliina Kantelisen luentokonsertti. Hänen esiintymisensä jälkeen Kalevala aukesi minulle aivan uudella tavalla. Juhlan hienot esitykset saivat minut pohtimaan suomalaisen kulttuurin olemusta. Miten se on muuttunut aikojen saatossa ja mitä Kalevala nykyihmisille merkitsee?

Kalevalan päivän juuret juontavat 1860-luvulle saakka, mutta sen virallista liputuspäivää saatiin odottaa tovi. Almanakassa Kalevalan päivä on ollut epävirallisena liputuspäivänä vuodesta 1950 lähtien. Liputuspäivä vahvistettiin virallisesti vasta vuonna 1978, jolloin päivä sai lisämääritteen ”suomalaisen kulttuurin päivä”.

Kulttuuri on tietysti käsitteenä valtavan laaja ja se elää ajassa. Siten käsitykset asioista joiden miellämme kuuluvan suomalaiseen kulttuuriin muuttuvat. Mutta silti on asioita jotka eivät muutu. Ne muodostavat suomalaisen kulttuurin kovan ytimen, joka kestää ajan hammasta. Mielestäni Kalevala on yksi näistä asioista. Toki jokainen sukupolvi näkee ja tulkitsee Kalevalan tarinat omasta näkökulmastaan, mutta niiden perusluonne suomalaisen kulttuuriperinteen historiallisena ankkurina pysyy.

Kalevala ei välttämättä aukea ensimmäisellä lukukerralla. Tarinaan on uppouduttava; sen on annettava viedä. Antaa sille aikaa. Hektisessä informaatiotulvassa ja kertakäyttökulttuurin keskellä elävälle ihmiselle tämä asettaa haasteen. Toisaalta sen voi nähdä myös mahdollisuutena. Kalevala voi olla nykyihmiselle asia jonka pariin saa ajan kanssa uppoutua ilman että tarvitsee jatkuvasti tarkistaa sähköpostia, facebookia, twitteriä tai jotain muuta.

Vaikka teknologia on mennyt viimeisinä vuosikymmeninä huimin harppauksin eteenpäin, ihmisen aivot ovat pysyneet suhteellisen samanlaisina. Myös 2010-luvun ihmisellä on tarve kertoa, kuulla ja lukea tarinoita. Me lumoudumme niistä samalla tavalla kuin kivikauden ihmiset aikanaan nuotionsa ääressä, kertomisen tavat vain ovat muuttuneet. Kuten entisaikaan myös nykypäivänä tarinat ovat ennen kaikkea viihdettä. Parhaimmillaan tarina paitsi viihdyttää se myös opettaa.

Karjalan liitto omalla toiminnallaan huolehtii siitä että myös tuleville sukupolville säilyy tietoa perinteistä ja menneistä ajoista. Liitto toimii ikään kuin linkkinä menneen ja nykyisyyden välillä. Näin karjalaisen sanankäytön teemavuonna voimme ylpeydellä levittää sanaa kansalliseepoksestamme. Onhan Kalevala eepos, joka on syntynyt karjalaisten, pääasiassa karjalankielisten ihmisten runoista ja lauluista.
Kannustankin lukemaan Kalevalaa paitsi itselle myös lapsille ja lasten lapsille. Näin tulemme kuin huomaamatta välittäneeksi karjalaisen sanankäytön perinnettä eteenpäin.

Marjo Matikainen-Kallström
Karjalan liiton puheenjohtaja