14.4.13 Karjalatalo, Helsinki

Arvoisat ikävalkolaiset, hyvät ystävät

”Karjalassa suku sikisi, Kannaksella lapset vikisi, vuosisadat vaihtuivat, sukupolvet haihtuivat, perinteemme jatkuivat. Suku joutui Karjalasta, kodistansa rakkaimmasta, muille maille asumaan. Yhä aina jatkumaan, syntymään ja kasvamaan”

Matti Helelän runon Sukujuuret myötä on mukava tuoda myös Karjalan Liiton tervehdys juhlivalle 60-vuotiaalle seuralle ja kantaisämme Maunun 500-vuotissyntymäpäiville.

Karjalan Liitto valmistautuu myös tällä hetkellä vuotuiseen kohokohtaan, karjalaisiin kesäjuhliin. Ne järjestetään tänä vuonna Porissa Sie, mie- myö yhes- teemalla. Kesäjuhlien toisena teemana on Karjalan Liiton vuositeeman mukaisesti musiikki, jota esitetään tapahtumassa monin eri tavoin.  Karjala-kortilla pääsee nauttimaan tapahtumasta vieläpä hyvin edullisesti. Kesäjuhlien yhtenä tarkoituksena on liittää Karjalan Liittoon kuuluvien sukujen verkostot yhteen ja tarjota sukuseuratoiminnalle sen vuosittainen huipentuma. Toisaalta oman viihtymisemme lisäksi kesäjuhlat ovat karjalaisen heimon voimannäyte ja näyteikkuna muulle Suomelle. Toivottavasti teistäkin mahdollisimman moni pääsee mukaan iloiseen tapahtumaamme.

Sukuseuratoiminta on yksi Karjalan Liiton kasvavista toimintamuodoista. Tällä hetkellä liittoomme kuuluu noin 60 jäsensukuseuraa ja sukuseurat ovatkin liiton uusi voimavara.
sompaan yhteiseen sukuseurojen yhteisöön ja Karjalan liittoon kuuluminen antaa yksittäiselle sukuseuralle varsin paljon. Karjalan liiton jäsenyys liittää sukuseuran tiiviiseen karjalaissukujen verkostoon ja osaksi suurta karjalaista yhteisöä. Tämän lisäksi liitto tarjoaa toimivan väylän karjalaissukujen keskinäiseen yhteydenpitoon. Liiton yksittäisille jäsenille on tarjolla myös monenlaista toimintaa ympäri Suomea. Liiton ensisijaisena tehtävänä on toimia karjalaisen kulttuurin vaalijana ja puolestapuhujana.

Hyvät sukulaiset,

Jossain vaiheessa elämää lähes jokainen meistä kiinnostuu juuristansa ja esittää kysymyksen siitä kuka minä olen tai miksi olen tällainen? Ihmisen identiteetti ja minä-kuva muodostuvat käsityksistä omista juurista, syntymäpaikasta, asuinpaikoista menneisyydessä ja kansallisuudesta. Ihminen tuntee kuuluvansa sukuun, tietylle paikkakunnalle, maakuntaan tai maahan. Saman kulttuurin parissa kasvaneet jakavat yhteiset arvot, historian, kielen, perinteet ja tavat. Itse olen kiitollinen siitä, että sain olla vanhempieni mukana karjalaisuuteen liittyvissä tapahtumissa, sillä identiteetin perusta valetaan varhain lapsuudessa, jossa muodostetaan siteet kuulumisen, samaistumisen ja solidaarisuuden tunnetta herättävien ihmisryhmien kanssa.

Samaan yhteisöön kuuluvien identiteetin ainekset ovat muovautuneet historian saatossa useiden sukupolvien aikana. Esi-isiä kaivetaan kaukaakin. Usein mitä kauempana suvun alkuperäisiltä juurilta ollaan sen tärkeämpää tai kiinnostavampaa omien juurien etsiminen on. EU:hun liittymisen yhteydessä ajateltiin, että nyt suomalaisuus häviää. Itse asiassa on käynyt päinvastoin. Globaalissa maailmassa oman kulttuurin ja identiteetin merkitys kasvaa.  Amerikan suomalaiset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka he hakeutuvat omiensa pariin muodostaen suomalaisia yhdyskuntia ja etsien esi-isiänsä. Karjalaiset ovat monessa mielessä samassa asemassa. Olemme kuin vieraalla maalla, vaikka olemme edelleen Suomessa. Ehkä siinä on syy, miksi karjalainen kulttuuri ja heimoaate elävät ja voivat hyvin. Toisin kuin moni valtaväestöstä aikoinaan ajatteli. Karjalan liiton visiona on, että karjalainen kulttuuri tunnettaisiin ympäri Suomea elävänä ja rikkaana. Karjalaisuuden merkitys suomalaiselle identiteetille on lisääntynyt, sillä yhä useampi meistä on kiinnostunut karjalaisuudesta.

Mikä suku on? Sukulaisia ei voi valita, vaan sukuun synnytään. Suku esiintyy elämässämme sekä hyvässä että pahassa. Kuinka moni meistä on joskus ajatellut, että oma suku on pahin? Välillä voi tuntua siltä, mutta hädän hetkellä läheiset ovat yleensä avainasemassa. Veri on vettä sakeampaa.

Nykypäivän kiireisessä maailmassa on huomattu elämän peruspilareiden kuten suvun merkitys. Ympäröivän maailman luoma epävarmuus on johtanut siihen, että ihmiset hakevat turvallisuuden ja kuuluvuuden tunnetta suuntaamalla katseensa menneisyyteen. Sukututkimuksesta on tullut tämän myötä yksi nykypäivän trendeistä. Se ei ole enää pienen joukon harrastus, vaan kirjastossa ja arkistoissa istuu yhä useampi meistä. Sukututkimuksessa liikutaan kahdessa eri suunnassa. Siinä katsotaan samaan aikaan sekä menneisyyteen että tulevaan. Tietyssä mielessä se on oppimismatka, jossa haetaan omista juurista voimaa, jota ammentaa omassa elämässä. Sukututkimusta toteutetaan monesti silloin, kun oma lähisuku on jo nukkunut pois. Kiinnostus omaa sukua kohtaan herää useimmiten vanhemmalla iällä.

Aina sukututkimus ei ole mieluisaa. Esi-isistä voi löytää mitä mielenkiintoisimpia tapauksia: kuka on istunut vankilassa, kuka on karkotettu Siperiaan, kuka on trokannut pirtua, kuka on ollut murhamies, kuka on kivitetty noitana.

Arkistoja kaivetaan ja vanhoja kirkonkirjoja luetaan. Sukukirjoja kirjoitetaan. Ikävalkosuvun vastailmestynyt kirja ”Maunu Ikävalkon jälkeläisiä” on hyvin ansiokas. Kirjassa suvun jäsenet ovat kirjoittaneet tarinoita elämästään ja mukana on myös kuvauksia viime sotien jälkeläisiltä. Itse kuulun Pihkalanjärven sukuhaaraan. Kirjasta löytyy isoäitini nimi, hänen veljensä ja isäni serkut lapsineen. Jostain syystä isäni ja minä emme ole tässä kirjassa. Ehkä sitten taas seuraavassa päivityksessä.

Karjalaisten sukujen määrää on vaikea arvioida ja kirjavuutta lisäävät kaksi uskontokuntaa, koska Karjalan alueella ovat asuneet sekä luterilaiset että ortodoksit. Karjalaisia muutti keskiajan lopulla Savoon, joten osa nykyään lähinnä savolaisina tunnetuista suvuista ilmeneekin suurella todennäköisyydellä karjalaisiksi. Kannaksen suvut ovat pitkälti karjalaista alkuperää, mutta esimerkiksi Laatokan Karjalan väestön esivanhemmat ovat suurelta osin Savosta 1600-luvulla alueelle muuttaneita, jotka asettuivat ortodoksisen väestön autioksi jättämille tiloille. Samoin esimerkiksi 1700-luvun alkupuolella suuren Pohjan sodan aikana ja sen jälkimainingeissa saapui väestöä Kannaksen autiotiloille.  Suomen autonomian aikana monet karjalaiset löysivät vakituisen tai tilapäisen toimeentulonsa Pietarista ja Inkerinmaalta. Talvisodan jälkeinen evakkotaipale aiheutti karjalaisten historian runsaimman muuttoaallon.

Karjalan liitossa on ollut sukututkija 1980-luvulta lähtien. Sukututkijamme ovat tehneet
tilauksesta vuosien aikana satoja sukututkimuksia karjalaisista suvuista. Liiton sukututkijat tekevät korvausta vastaan pieniä tutkimustoimeksiantoja, kirjoittavat aiheesta printtimediaan, tarjoavat koulutusta, ylläpitävät kirjastossa karjalaista sukukirjallisuutta ja jalkautuvat erilaisiin tapahtumiin.  Karjalan Liiton arvostuksesta sukututkimusta kohtaan kertoo se, että eilen liiton korkein ei-karjalaisille jaettava arvomitali Pro Carelia – mitali myönnettiin juuri sukututkijalle.

Valtion tukimuodot sukututkimukselle ovat vähäisiä.  Suomen Sukututkimusseuran mukaan sukututkimus saa pientä tukea Tieteellisten seurain valtuuskunnan kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että valtuuskunta maksaa Suomen Sukututkimusseuran kirjaston vuokran, ei muuta.  Julkisen tuen vähyys sukututkimukselle on harmillista, sillä sen avulla luodaan sukupolvet ylittävää kulttuuriperintöä ja osaltaan pidetään myös karjalaisuutta elossa. Sukuseuroilla on tässä työssä merkittävä ja ainutlaatuinen rooli ja on hienoa olla juhlistamassa tänään jo ”miehen ikään” ehtinyttä Ikävalko-sukuseuraa.

Matti Helelän Olen Karjalainen runon sanoin haluan itse ja Karjalan Liiton puolesta onnitella 60-vuotiasta seuraa.

”Olenko mä karjalainen? Jo vainen, parhaan sortin suomalainen. Karjala on mielessäni ja kuuluu vielä kielessäni. On Karjalassa mulla juuret, saan sieltä siipein alle tuulet
Vaikka maat on menetetty, kylät, koulut kadotettu  . On karjalaisuus säilytetty. Karjalassa käydessämme, menneisyys on mielessämme.Myös tulevaan se meitä johtaa, kun karjalaisuus meidät kohtaa. Se elämälle antaa pohjaa.”