Talouselämä julkisti viime viikolla suomalaisten työmarkkina-asenteista tehdyn kyselytutkimuksen tulokset. Siinä palkankorotusten nollalinja oli siedettävyyslistan kärjessä. Se ei ole yllättävää, sillä pieneksi jääneen palkankorotuksen voi seuraavalla neuvottelukierroksella korjata helpommin kuin pysyväisluonteisiin muuttujiin kohdistuvan heikennyksen. Tekniikan Akateemisten jäsenkunnan näkökulmasta asiaan vaikuttaa sekin, että insinöörien, ja asiantuntijoiden yleensäkin, palkkataso on teollisuusmaiden alhaisimpia. Palkat jäävät edelleen selvästi jälkeen niin Saksan, Ruotsin kuin Tanskankin tasosta.

Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi voisi pikemminkin olla viisasta korottaa insinööripalkkoja muita enemmän, jotta teknillisiin yliopistoihin syntyisi nykyistä kovempi tunku! Suomi elää tekniikasta ja sen oivaltavasta soveltamisesta.

Kaiken kaikkiaan korkeiden palkkojen nimeäminen pääsyylliseksi kilpailukyvyn heikkenemiseen on ehdottomasti liioittelua. On totta, että Suomen palkkataso on noussut nopeammin kuin Saksan, mutta myös lähtötaso on ollut alhaisempi. Lisäksi Suomessa tuottavuus on noussut nopeammin kuin Saksassa ja tuoteyksikköä kohti lasketut kustannukset ovat Valtiovarainministeriön tilastojen mukaan menneet Saksan kanssa samaa tahtia.

Suomen todellinen ongelma on strateginen. Vientiteollisuutemme toimii pääosin hitaasti kasvavilla markkinoilla ja tuotteiden hinnat ovat suhteellisesti alenevia. Saksa ja Ruotsi ovat menestyneet paremmin, ainakin niiden vaihtosuhde on kehittynyt selvästi myönteisemmin kuin meidän. Vaihtosuhteen heikkeneminen on täysin looginen seuraus siitä, että muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta suomalaiset yritykset investoivat varsin nihkeästi tutkimukseen ja kehitykseen. Hallituksen pyrkimys tukea t&k toimintaa on askel oikeaan suuntaan, mutta tulee kovasti myöhässä.

Kohtuumyönteisesti kyselyssä suhtauduttiin ensimmäisen sairauspäivän palkattomuuteen. Sehän ei ole työnantajien näkökulmasta yksinomaan hyvä juttu. Sairaana ei pidä tulla töihin tartuttamaan tautia muillekin. Eikä flunssa parane, vaan pitkittyy, jos sitä ei hoida ajoissa pois.

Työehtosopimuksista poikkeaminen ei ole uutta. Poikkeaminen on kuitenkin syytä rajata äärimmäisiin tilanteisiin ja sen on oltava määräaikaista. Yrityksillä on myös täysi valta sopeuttaa työvoimaa osa-aikaisin lomautuksin, jos sellaisille on tarvis. Toisin kuin monesti uskotellaan, työvoiman käyttö on Suomessa eurooppalaisittain varsin joustavaa. Työntekijän irtisanominen ei myöskään ole mitenkään vaikeaa. Tuotannollis- taloudelliseksi syyksi näyttää kelpaavan lähes mikä tahansa, esimerkiksi yksinkertaisesti tarve kasvattaa oman pääoman tuottoa 25 %:sta kolmeenkymmeneen. On vain kohtuullista, että irtisanomiset joudutaan perustelemaan ja käsittelemään työntekijöiden kanssa.

Kyselytutkimusten tekeminen siten, että kysymykset ovat selkeitä, yksiselitteisiä eivätkä ohjaile vastauksia, on varmasti vaikeaa. Tässä kyselyssä huomio kiinnittyi esimerkiksi kysymyksen muotoiluun: ”.., jos se osoittautuu välttämättömäksi”. Mitähän ihmiset ajattelivat vastatessaan siitä, että kuka havaitsee välttämättömyyden? Uskoisin, että useimmilla oli silloin mielessä jonkinlainen neuvottelutilanne, jossa palkansaajia edustaa ammattijärjestö, eli palkansaajat ovat mukana arvioimassa tilannetta.

Marjo Matikainen-Kallström
kansanedustaja
Tekniikan Akateemisten Liitto, puheenjohtaja