Minulla ei ole yhtään Talvivaaran osaketta, joten omasta lehmästä ojassa ei nyt ole kysymys. Besserwisserinä sen sijaan voitte minua pitää, sillä jo uutta kaivoslakia laadittaessa peräänkuulutin erillistä rahastoa jälkien korjaamista varten mahdollisten goodby-yritysten varalta. Sitä ei kuitenkaan lakiin otettu, eikä sitä siis nyt ole käytettävissä.

Tämä on yksi syy, miksi Talvivaaraa ei saa päästää konkurssiin: kuka tai ketkä korjaavat jäljet? Me kaikki Suomeen veroja maksavat tietenkin. Mahdollisessa konkurssitilanteessa Talvivaaran pesä ei pysty hoitamaan jälkien siivousta. Parempi siis pitää kaivos käynnissä erittäin tiukoin ehdoin ja valvonnoin.

Mitä tästä sitten on opittavaa? Ainakin se, että liika hötkyily pois. Tarkistetaan olemassa olevat kaivokset ja luvat, että ne varmasti täyttävät nykylainsäädännön vaateet, eikä kiireellä myönnetä uusia lupia ennen kuin ollaan varmoja, että eri osa-alueet ovat kunnossa. Koko kaivosprosessi varsinaisesta kaivostoiminnasta rikastukseen ja jätevesien käsittelyyn pitää olla hallinnassa. Myös erilaiset erikoistilanteet pitää olla huomioitu jo etukäteen. Meri, järvi tai puro ei voi olla likaviemäri. Vain täysin puhdistettua vettä saa päästää takaisin luontoon.

Koko prosessin hallitsevia osaajia tarvitaan niin lupa-, valvonta- kuin neuvontavirastoihin sekä ministeriöön ja yksittäisiin yrityksiin. Tällä hetkellä näitä osaajia puuttuu joka tasolta. Ja sitten vielä tämä yliopistojen välinen riitely: se on parasta lopettaa heti. Yhteistyö on ainoa mahdollisuus viisi miljoonaiselle kansalle. Siinä on paljon opettelemista.

Nyt on myös kiire kehittää teknologiaa siten, että prosessissa jätevesien määrää voidaan vähentää. Tässä olisi runsaasti työtä, mutta se auttaisi myös muuta teollisuutta uusilla innovaatioilla.