Vuoden kokemusten opettamina kaivoslaki on avattava ja korjattava Suomen ja suomalaisten etujen mukaiseksi. Lyhytnäköinen alue-, työllisyys- tai rahapolitiikka on unohdettava ja tehtävä ratkaisuja pitkällä tähtäimellä myös tulevaisuutta ajatellen.

Maaperämme malmivarannot eivät katoa mihinkään sillä aikaa kun selvitämme meille parhaat vaihtoehdot ja laadimme niihin tarvittavat lait. Nyt jäitä hattuun huutokauppojen, myyntien, ympäristölupien, rautateiden rakentamisten ja ministeriöiden välisten nokittelujen kanssa.  Kaivosalan olemassa oleviin sotkuihin ovat syypäitä niin kaivosyhtiöt itse kuin Ympäristö- ja Työ- ja elinkeinoministeriökin. Suurimpana syypäänä tuntuu olevan kaivosalan hiljaiselon aikana kadonnut ammattiosaaminen ja alan nopean aktivoitumisen aiheuttama alaa syvällisemmin tuntevien virkamiesten puute.

Rahaston kerääminen maasta pakenevien, konkurssin tehneiden yritysten jälkien korjaamiseksi ja kaivosveron kerääminen ”louhintamaksuna portilla” olivat vaatimuksiani jo olemassa olevaa lakia valmisteltaessa ja näitä vaadin edelleen. Vaadin myös useaan otteeseen sen selvittämistä kenelle pinnan alla oleva maaperä kuuluu. Maa-aineksen alapuolisen alueen omistusoikeuksia koskevat tulkinnat perustuvat tällä hetkellä tsaarin aikaiseen käytäntöön kun varsinaista lakia ei ole olemassa.

Ministeri Häkämiehellä on nyt tuhannen taalan paikka korjata edeltäjänsä käsistä keskeneräisenä lähtenyt kaivoslaki ja saattaa se vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja maailmantilannetta.