Vielä olis viilattavaa…
18.06.2010 | Ajankohtaista, Kirjoitukset
Tekniikanakateemiset 18.6.2010
Vielä olis viilattavaa…
Olemme vihdoin saaneet käsittelyyn vuosia keskustelussa velloneen energiapaketin. kaikkihan ei koskaan ole täydellistä. Nyt tehtävissä energiaratkaisuissa on, tietoisesti tai ymmärtämättömyydestä, jätetty pohdinnan ulkopuolelle isojakin asioita. Syntyy kovin helposti vaikutelma, että isoja päätöksiä tehdään puhtaasti poliittisin perustein ja sen jälkeen sanotaan avustajille, että keksikääs tälle päätökselle nyt pitävät energiapoliittiset perusteet.
Miten muuten on ymmärrettävissä esimerkiksi se, että ydinreaktorin lauhdeveden energiasisältöä ei hyödynnetä millään lailla. Siten hukataan 2/3 käytettävissä olevasta energiasta. Luulisi, ettei meillä olisi siihen varaa.
Voisiko kukaan ajatella, että lämpövoimalaitoksessa sivutuotteena syntyvä sähkö jätettäisiin käyttämättä. Nyt kuitenkin usein käy niin, että sähkövoimalaitoksessa syntyvä lämpö jää hyödyntämättä. Sähkön ja lämmön yhteistuotantoa onkin suosittava, sillä se on erittäin kustannustehokasta, polttoaineen tarvetta vähentävää ja samalla päästöjä vähentävää.
Käydessäni Kemissä toukokuussa näin konkreettisesti miten valtavat vesimassat juoksutettiin voimalaitoksen ohi tulva-aikana. Sitä katsellessa ei voinut kuin ällistellä niiden fossiilisten polttoaineiden käyttöä vastustavien henkilöiden ajatuksia, jotka vastustavat Vuotoksen altaan rakentamista. Täysin asumattomalle alueelle, jonka kaltaista pohjoisessa riittää satoja hehtaareja, rakennettavan varastoaltaan arvo uusiutuvan, ilmaisen ja päästöttömän energian lähteenä jää altaan vastustajilta täysin huomiotta.
Kun hallitus suunnitteli uusiutuvan energian paketin, korostettiin myös sen työllistävää vaikutusta. Suoranaisesti se kyllä työllistää lisää väkeä esim. metsäsektorilla puun korjuussa. Jos nyt tartumme tähän mahdollisuuteen viisaasti, tulee tämä 38 prosentin uusiutuvan vaatimus työllistämään myös teknologian parissa työskenteleviä suomalaisia. On tuhannen taalan paikka kehittää tekniikkaa ja menetelmiä energian talteen otossa. Tässä Suomi voisi nousta edelläkävijäksi.
Nyt tehtävät päätökset tulisikin tehdä teknologianeutraalisti. Toivottavasti käyttöömme tulee uusia innovaatioita ja mahdollisuuksia hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja nyt käytössä olevien rinnalle. Myös näiden uusien teknologioiden tukeminen tasa-arvoisesti vanhojen rinnalla on kehitystoiminnan kannalta tärkeää.
Marjo Matikainen-Kallström
kansanedustaja