Kreikka-velan toisen erän vakuudeksi tulee vaatia valtion omaisuutta
Helsingin Sanomat 4.5.2010

 ”Kreikan valtion suuri omaisuus tarjoaa mahdollisuuden uudelle eurooppalaiselle vakauskäytännölle.”

Suomessa otetaan velkaa kotimaan tarpeisiin mutta myös Euroopan maiden velkaongelmien ratkaisuun. Ensin Latviaan meni 324 miljoonaa euroa, sitten Islantiin 350 miljoonaa. Nyt Kreikkaan on menossa noin 1,5 miljardia euroa.

Tälle velanotolle ei näytä loppua tulevan. Näyttää siltä, että Suomi joutuu muiden taloudeltaan vahvojen Euroopan maiden – kuten Saksan ja Ranskan – mukana yhä enemmän lainaamaan suomalaisten veronmaksajien rahoja Euroopan kriisimaille.

Ovatko suomalaisten veronmaksajien rahat vaarassa? Kriisimaiden lainoittamista ei voi kuitata nyt toteamalla, että Suomelle kriisimaiden velkarahoittaminen on hyvä ”bisnes”, kun Suomi saa velkaa halvemmalla korolla kuin mitä se tulee perimään Kreikalta.

Euroopan muissa maissa käydään poliittista keskustelua veronmaksajien rahojen käytöstä Kreikan pelastamisessa. Keskustelua kuumentavia esimerkkejä riittää. Saksassa ja Suomessa eläkeikää nostetaan, Kreikassa työntekijä pääsee eläkkeelle huomattavan varhain.

Saksan tapaan Suomen on aika herätä puolustamaan omia etujaan – muuten päädymme sinisilmäisinä maksamaan muiden holtitonta menoa.

Ongelman ytimessä on apuna annettavan lainan luonne. Mitä enemmän lainassa on tukea, sitä suurempi on sen vastustus, koska lainaa antavan valtion veronmaksajat maksavat tuen. Laina on myös sitä helpompi hyväksyä, mitä enemmän se vaikuttaa järkevästi lainalta.

Kreikan tapauksessa ensimmäinen erä voi todellakin olla lainaa pelkästään nimivakuudella. Nimivakuuteen sisältyy hiljainen epäilys ja samalla toive takaisinmaksusta. Mutta eikö toinen erä pakota jo harkitsemaan syvemmin ja etsimään turvaavia vakuuksia lainan takaisinmaksulle?

Jos vaikka meiltä lainaa pyytävällä sukulaisella on kiinteätä omaisuutta, kesämökkejä, tiluksia, osakkeita tai osuuksia jakamattomista kuolinpesistä, eikö olisi lainaa yhä uudestaan annettaessa jo järkevää ja turvallista kysyä vakuudeksi sukulaisella olevaa omaisuutta?

Saksalaisessa keskustelussa ”sukulaista” eli Kreikkaa on suorasukaisesti kehotettu myymään saariaan saksalaisille. Kreikkalaiset tyrmäsivät ehdotuksen, hyvästä syystä. Saksalaisten ajatuksessa oli kuitenkin terve siemen.

Kreikan taloudessa on jäänyt huomaamatta omalaatuinen seikka. Valtio omistaa noin 300 miljardin euron verran erilaista omaisuutta, joka ei yleensä kuulu valtion omistuksen piiriin: hotelleja, ravintoloita ja kaikkea, mitä on tullut mieleen hankkia valtiolle.

Taseella mitaten Kreikka ei suinkaan ole köyhä valtio – se on vain haluton ja näköalaton järjestelemään omaisuuttaan, samaan tapaan kuin rahapulassa oleva, vippiä kysyvä mutta kohtuullista omaisuutta takanaan pitävä sukulainen.

Kreikan valtion suuri omaisuus tarjoaa mahdollisuuden uudelle eurooppalaiselle vakauskäytännölle. Itsensä pulaan ajanutta valtiota kyllä tuetaan lainoilla, mutta ei enää valtion nimivakuutta vastaan. Turvaavaksi vakuudeksi vaadittaisiin valtion omistamaa omaisuutta. Olisi kannustin laittaa itse tase kuntoon.

Mikäli tuettava valtio ei itse osaisi tai haluaisi sitä, taseen laittaisivat kuntoon tukilainaa antaneet valtiot realisoimalla lainojen vakuutena olevaa omaisuutta. Suomen ei ole syytä ujostella: uusia ajatuksia ja menettelyjä on syytä tuoda esiin niin tervejärkisessä ja yksinkertaisessa muodossa, että ne voidaan viedä Euroopan poliittiseen keskusteluun maallikoidenkin ymmärrettäviksi.

Marjo Matikainen-Kallström
kansanedustaja
Kokoomuksen talousvaliokuntavastaava